Vantaan innovaatioympäristön kehittäminen
Kaksivuotinen Vantaan innovaatioympäristön kehittämishanke VIK (Vantaa Innovation Environment, VIE) on käynnistynyt syksyllä 2011. Hankkeen tavoitteena on kehittää Vantaata ja muuta metropolialuetta hyvien palveluiden liiketoiminta- ja innovaatiokeskuksena sekä vetovoimaisena työ- ja asuinympäristönä.
VIK-hanke on Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osittain rahoittama. Tuen on myöntänyt Uudenmaan liitto. Myös Vantaan kaupunki rahoittaa hanketta. Hankkeen toteuttaa Vantaan Innovaatioinstituutti Oy.
![]() |
![]() |
Pilottihankkeet
Vantaan innovaatioympäristön kehittämishankkeen päätavoitteena on edesauttaa rakenteilla olevan Marja-Vantaan ja Aviapolis-alueen kehittymistä aidoiksi, käyttäjälähtöisiksi testausympäristöiksi (Living Lab). Alueilla tullaan testaamaan uudenlaisten teknologioiden mahdollistamia palvelu- ja toimintamalleja pilottihankkeiden kautta. Osa palveluista voi jäädä pysyvästi alueelle asukaskysynnän myötä. Testausprojektit sijoittuvat niin koti-, työ-, palvelu- kuin kaupunkiympäristöihinkin. Voimakkaasti rakentuva Helsinki-Vantaan lentokentän lähialue tarjoaa hyvän alustan koetoiminnalle.
Uusien teknologioiden ja palveluiden testausprojekteissa halutaan hyödyntää valtakunnallista innovaatio-osaamista. Projektien tulokset jaetaan hyödyntämään muita Living Lab -toteutushankkeita. Tulosten hyödyntäjiä ovat esimerkiksi palveluita suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat tahot: kaupungit ja kunnat, yritykset ja T&K -tahot, aluekehitys- ja markkinointiorganisaatiot sekä muut tahot.
» Lue lisää testaustoiminnasta
Sähköisen paperin kehitysalusta ja yritysklusteri
Vantaan innovaatioympäristön kehittäminen -hankkeeseen sisältyy uuteen e-paperiteknologiaan keskittyvän yritysklusterin toiminnan käynnistäminen vuosina 2011–2013. ePaper Cluster Finland tulee toimimaan sähköisen paperin kehitysalustana ja yritysklusterina. Sen varsinainen toteuttaja (alihankkija) valitaan kilpailutuksen kautta.
Elektroninen paperi -teknologia on matalan virrankulutuksen näyttöteknologia, joka tekee mahdolliseksi aivan uudenlaisten, ohuiden, näytöllisten, ja tuotantokustannuksiltaan edullisten laitteiden kehittämisen. Näitä laitteita voidaan käyttää erilaisissa yhteyksissä korvaamaan perinteinen paperi ja näyttötekniikkaa.
HUOM! ePaper Kick-off workshop 1.11. on peruuntunut ja siirretään myöhempään ajankohtaan. Uudesta aikataulusta ilmoitetaan näillä sivuilla.
Tapahtumakalenteri
» Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan
Haluatko saada postia VIK-hankkeelta?
» Liity postituslistallemme täyttämällä lomake
Lisätietoja antavat:
Projektijohtaja Mirka Järnefelt
Puh. +358 40 125 8535
mirka.jarnefelt(a)vantaainnovation.fi
Teknologiapäällikkö Risto Arttola
Puh. +358 400 337 924
risto.arttola(a)vantaainnovation.fi





