In English In Finnish In Chinese


Innovaatiopalvelut

Innovaatiopalvelujemme tavoitteena on vahvistaa alueen kehittymistä liiketoimintaympäristönä, edistää alueen yritysten kasvua ja yhteistyötä T&K -toimijoiden kanssa sekä tukea uuden liiketoiminnan syntymistä.

Innovaatiopalvelujemme toimintamallina on käynnistää ja toteuttaa yritysklusteri-, testaus- ja kehitysympäristötoimintaa sekä niihin liittyvää tapahtuma-, verkottumis- ja projektitoimintaa. Toimintamme avulla yritysten on helppoa löytää uusia yhteistyökumppaneita, asiakkaita sekä kehittää omia palvelujaan ja tuotteitaan yhdessä alan asiantuntijoiden kanssa. Toimimme yhteistyössä valittujen ammattikorkeakoulujen, yliopistojen, yritysten sekä tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden kanssa.

Vantaa Core Clusters - Keskeiset toimialat

Innovaatiotoiminnan avulla edistämme alueen vahvojen toimialojen kasvua ja kehittymistä. Ydinklustereitamme ovat tällä hetkellä:

  • Logistiikka
  • ICT
  • Ympäristö
  • Terveydenhuolto

Valituille toimialoille kohdennetuille toiminnoille on tyypillistä laaja-alainen kehitysnäkökulma. Esimerkiksi logistiikan alueella toimintamme liittyy automaattisiin tunnistamisteknologioihin (RFID), lentokenttätoimintoihin ja -teknologioihin, liikenteeseen sekä toimitusketjujen hallintaan ja tiedonhallintaratkaisuihin, jotka tukevat sekä teollisuuden että kaupan aloja.

Vantaa Business Labs - Uusia tuotteita ja palveluja aidoissa kehitysympäristöissä

Vantaa Business Labs on yritysklusteritoimintaa ja kehitysalustatoimintaa toteuttavien toimijoiden ryhmä. Business Labs toimijat vahvistavat toimialojensa yritysten liiketoimintaedellytyksiä, kasvua ja uusien yritysten syntymistä sekä toteuttavat uusiin tuotteisiin ja palveluihin tähtäävää T&K-toimintaa. Tällä hetkellä toimivia Business Labs yritysklusteri- ja kehitysalustatoimijoita ovat:

Airport Cluster Finland

RFID Lab Finland Ry

Anturikeskus Oy 

Kites Ry

Business Labs verkostokumppaninamme on myös Green Net Finland Ry.

Vantaa innovaatioympäristökokonaisuutta täydentää aitoina testausympäristöinä toimivat Marja-Vantaa ja Aviapolis-alue, joissa uusia teknologia- ja palveluratkaisuja sekä toimintakonsepteja voidaan pilotoida ja viedä käytäntöön. Tutustu aitoihin testaus- ja kehitysympäristöihin Marja-Vantaaseen ja Aviapolikseen.

Vantaan innovaatioympäristön kehittäminen

Vantaan innovaatioympäristön kehittämishanke (2011–2013) vahvistaa Vantaan Business Labs -verkoston kehittämistä. Projektin päätavoitteena on kehittää Marja-Vantaasta ja Aviapolis-alueesta aito testausympäristö, Living Lab. Alueella testataan uudenlaisia palvelu- ja toimintamalleja sekä teknologioita pilottihankkeiden kautta. Osa näistä jää mahdollisesti pysyviksi palveluiksi alueelle. Hankkeen tavoitteena on kehittää metropolialuetta hyvien palveluiden liiketoiminta- ja innovaatiokeskuksena sekä vetovoimaisena työ- ja asuinympäristönä.

Hankkeen osana käynnistetään yksi uusi Vantaan Business Labs -yritysklusteri: ePaper Cluster.

Uusien sovellusten ja palveluiden testauksissa ja pilotoinneissa halutaan hyödyntää valtakunnallista innovaatio-osaamista. Projektien tulokset jaetaan hyödyntämään muita Living Lab -toteutushankkeita.

» Lue lisää Vantaan innovaatioympäristön kehittämishankkeesta (VIK)

Lisätietoja antaa:

Johtaja Mikko Punakivi
Puh. +358 40 568 4808
mikko.punakivi(at)vantaainnovation.fi